keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Helsingin aamupalat top 3 + lisämaininnat

Unohtakaa brunssit, sillä nyt in on aamupala. Ylensyöminen viikonloppuisin ei vain ole enää sen arvoista, kun itseään voi hemmotella arkenakin ja aloittaa päivänsä jollain muulla, kuin perinteisellä kahvilla ja kaurapuurolla. Tai Reissumiehellä. Aamupala on myös loistava palaveripaikka - se lyönee pian laudalta jopa lounaan. Näin uskallan ainakin ennustaa.

Tiukan tammikuuni aikana lohdutin itseäni aamupaloilla, kun pitkät illalliset lukuisine viinilasillisineen olivat pannassa ja yllätyin, miten monipuolinen tarjonta virkuista ravintoloista Helsingissä onkaan. Osa kahviloista avaa ovensa jo klo 7 ja monet viimeistään 7.30. Aamupala oman keittiön ulkopuolella tuntuu nyt olleen se jokin, pieni pala motivaatiota, jota olen etsinyt ja keino potkaista graduilupäiväni käyntiin - ravitsevasti ja herkullisesti. Jo kuukaudessa Helsingin kaduilta löytyi omat suosikit ja tässä ne ovat:

Cockin avokado toast on annoksen pioneereja Helsingissä
1. The Cock, Fabianinkatu 17

Kasarmintorin kulmalla jo tovin toiminut Cock tarjoilee aamupalaa arkisin klo 7.30-11. Lista on kattava ja syötävää löytyy niin vegelle, kuin lihansyöjällekin. Kahvi on aromikasta ja miljöö sopii sekä yksinäiselle puurtamiselle, että ystävien, kollegoiden tai asiakkaiden tapaamiseen.

2. Story, Kampin Kortteli & Vanha Kauppahalli

Korttelin avauduttua Kampin keskuksen 5. kerrokseen, sai Helsinki myös toisen Storyn. Mahtavaa, sanon minä! Vaikka Vanha Kauppahalli on ympäristönä upea, se on historiallisen vetoisa eikä talven kylmyydessä kovin mieluisa paikka istua läppärin kanssa varhaisesta saakka. Mutta nyt olen ottanut Kampista uuden kotini. Lista on kummassakin ravintolassa suht. sama ja edustaa perinteisempää aamupalasuuntaa sämpylöineen, puuroineen ja omeleitteineen. Vaikka on Storyn avokado toastikin aika herkku!
Aamupala kummassakin osoitteessa ma-pe klo 8-10.30 ja la klo 8-12. 
2. Deli Cafe Maya, Punavuorenkatu 3

Punavuoren sydämessä jo muutaman vuoden majaillut lounasravintola on kautta toimintansa tarjonnut myös maukasta aamupalaa. Vuoden alusta kahvilassa on kuitenkin vähän uudistettu vanhaa konseptia ja alettu tarjoilla vegaanista aamupalaa ma-pe klo 8-10.45. Lista vaihtuu viikoittain ja se on mahdollista kurkata ennalta Deli Cafe Mayan FB-sivulta. Pistäydyin paikalle useampaankin otteeseen tammikuun aikana, enkä pettynyt kertaakaan. Postasin Instagramiin kuvan eräästäkin ahkerasta aamusta.
---
Lisäksi vinkkaan länsihelsinkiläisille (ja miksei espoolaisillekin tai muiden kaupunginosien helsinkiläisille) parista helmestä Länärin lähettyvillä. Nämä niin ikään ovat loistavia aamupalapaikkoja ja sopivat myös ruokarajoitteisille. Kummallekin iso plussa.

+ Cargo, Ruoholahti

Ruoholahdenranta 8:n tontilla, merikonteista kootussa rakennuksessa toimii vegeravintola-kahvila, joka on avoinna aamusta aina iltakymppiin asti. Arkiaamujen ma-pe klo 7.30-11 lisäksi aamupala-annoksia tarjoillaan viikonloppuisin klo 10-15. Kaikki on mahdollista myös ottaa helposti take away.

+ Makers, Lauttasaari

Koska paikallista on suosittava aina, kun vain voi, piipahdan saaren omassa raakakahvilassa muutamankin kerran viikossa. Aamupalasetit ovat kevyehköjä, mutta herkullisia ja smoothiet ehdottomasti parhaimpia, mitä Helsingistä saa. Paikkana Makers on rennon kodikas - jokaisen larulaisen olohuone. Aamupalaa ma-pe klo 7.30-10 ja lauantaisin puurobaari klo 10 alkaen!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti