perjantai 7. lokakuuta 2016

Food & Fun Turku 2016

Voi Turku, minkä teit. Tai oikeastaan teet. Uudelleen ja uudelleen. Pelkään, että Helsingin titteli maamme pääkaupunkina on vaarassa - ainakin, kun puhutaan ruokapääkaupungista. Turku nimittäin hemmottelee suomalaisia nyt oikein kunnolla ja tarjoaa jatkuvasti jotain uutta ja herkullista. Kaupungin ruokaskenessä tuntuu tapahtuvan koko ajan ja mielenkiintoisia projekteja pulpahtelee pintaan tuon tuosta.

Turun on tukikohdakseen ottanut Islannista maailmalle ponnistanut Food & Fun -ruokafestivaalikin, joka järjestetään Aurajoen kupeessa nyt kolmatta kertaa. Tapahtuma kokoaa kaupungin ravintoloihin maailman huiput niin keittiön, kuin baarinkin puolelta ja yhteisvoimin paikallisten kanssa he loihtivat Turussa viikon ajan hyvää ruokaa ja juomaa ja tietysti pitävät hauskaa. Yhteisvoimin paikallisen kanssa menin minäkin tästä kaikesta nauttimaan. Varauksen olin tehnyt jo perinteeksi muodostuneeseen ravintola Smöriin, jonka kellaritunnelma sulkee lämpöönsä niin tiukasti, että tuntuu, kuin joka päivä olisi perjantai. Tapahtuman hengen mukaisesti, keittiössä ei kuitenkaan häärinyt tuttuja, vaan meitä kestitsi ruotsalainen August Lill.
Neljän ruokalajin menu oli sekä syöminkien, että juominkien puolesta eheä jatkumo. Kohokohdaksi haluan kuitenkin nostaa ensimmäisen alkuruoan, jossa pääosaa esitti maa-artisokka. Paahdettu kokonaisuus sai juuri sopivasti raikkautta punasipulista ja vuoden 2014 Biodynamite Riesling-Gewürztraminer suorastaan räjäytti potin. Vink, vink: se toimi hykerryttävän hyvin myös Smörin oman saaristolaisleivän kanssa, kun vahingossa sattuivat samaan aikaan suuhun. Tämä havaittuamme ei pari siivua tahtonut riittää. 
Keittiön tervehdys
Kotimaista maa-artisokkaa, kuusenkerkkää ja paahdettua voita
Paistettua merirapua, kyssäkaalia ja maissia
Kotimaista luomukaritsaa, juuriselleriä ja suolattuja viherherukoita
Kardemummasorbettia ja mustikka-verikreemiä
Food & Fun pöhisee Turussa vielä tämän viikonlopun ja kuulemma hajapaikkoja kattauksiin saattaa löytyä. Ravintolat itse kuitenkin tietävät parhaiten eli ei muuta, kuin kännykkä käteen ja tunnustelemaan.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti