torstai 20. lokakuuta 2016

Tavallista parempi lounas: Bronda

Suhteeni Tomi Björckin kanssa on Facebookia lainatakseni vaikeasti selitettävä. Vaikka jaksan aina epäillä ja piikitellä häntä, hauduttelen ainakin neljä kertaa vuodessa karamellipossua ja huomaan palaavani yhä uudelleen myös hänen ravintoloihinsa. En kuitenkaan illallisaikaan - sen olen mielestäni tehnyt selväksi sekä täällä, että täällä. Ja pysyn kannassani: Björck on huomionhakuisempi, kuin mitä suon suomalaiselle keittiömestarille ja kupla hänen ravintoloidensa ympärillä ei mielestäni ansaitse kultareunustaan: vaikka vajaan 30 euron lounas vielä menettelee, illan hämärtyessä ravintoloiden nimikkomenujen 66 euron hinnalla saa Helsingissä parempaakin ruokaa. Tai ainakin oivaltavampaa. 

Klo 12 tilanne on kuitenkin toinen. Lounasaikaan keskusta kärsii ravintolakadosta. Tarjolla tuntuu olevan vain salaattia tai mauttomia kotiruokabuffeteja. Valinnanvaraa tasokkaammille paikoille ei paljoa jää. Silloin Björck laivueineen seilaa apuun - onneksi. Viimeistä sanaa en olisi uskonut sanovani. Mutta niin se vain on: kun kello 11 ja 14 välillä Farang ja Gaijin tarjoavat tyylilleen uskollisesti Aasiaan vivahtavaa fine diningia, pysyttelee Bronda annoksiensa kanssa Euroopassa. Eurooppaa henkii myös ravintolan miljöö, joka on saanut suitsutusta The Gurdianin sivuilla saakka. Tuulahdus etelän lomasta muistuttavia Välimeren makuja yhdistettynä ranskalaisbistron omaiseen rentoon tunnelmaan takaa huoahduksen työ- tai opiskelupäivän lomaan. Täällä lasillinen viiniäkin on sallittu - it's over 12 o'clock somewhere!
Brondan baaripuoli on kaupungin harvoja hyviä aperitiivipaikkoja.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Suomi - mikä tässä mättää?

Sattuneesta syystä olen viime aikoina istunut vähemmän ratin takana, mutta sitäkin enemmän Überin etupenkillä - nimenomaan edessä, koska takana istuminen (kuten taksissa) on liian epäilyttävää. Varsinkin, jos kuski sattuu olemaan tummaihoinen. Paitsi, että tällaisissa tapauksissa epäilyttävää on myös etupenkillä istuva valkoihoinen. Värien kirjossa on jotain epämääräistä: musta ja valkoinen eivät voi olla harmonisesti vierivieressä. He eivät voi olla vain kavereita. Asetelma herättää poliisien mielenkiinnon ja he puuttuvat asiaan. Ja tämä siksi, että Suomessa Über on laiton. Toistan: laiton. Ja kyllähän minä sen olen tiennyt, mutta vasta jutellessani kuskien kanssa, ymmärsin, mitä se käytännössä tarkoittaa: rikossyytettä, sakkoja ja Überillä hankittujen tulojen menetystä valtiolle. Jälkimmäisin vetää minut melkein sanattomaksi.
Mutta vain melkein. Sen sijaan sormissa alkoi syyhyämään kannanotto. Vaikka niitä tosin jo löytyy aiheen puolesta ja vastaan, halusin huuta omankin ääneni kuuluviin.

Kysymys: Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Pidämme tieten tahtoen kiinni vuosikymmeniä vanhoista monopoleista ja uskomme, että kaikki se on vain omaksi parhaaksemme. Kansanterveyden kannalta punaviinipulloa ei voi ostaa samalta hyllyltä juuston kanssa. Kansan(mielen)terveyden (ja netto-varallisuuden) vuoksi rahapelitoiminta on hyvä pitää valtion käsissä. Puhumattakaan raide-liikenteestä. Tai tästä taksitoiminnasta. Kaikki uusi nähdään mahdollisuuden sijaan uhkana, ja on parempi harrata vastaan keinolla millä hyvänsä, kuin hypätä kehityksen vetämille kärryille. Sieltähän saattaa vaikka jossain vaiheessa pudota. Ennemmin ajamme tien sivuun ja pysähdymme. Pahinta kuitenkin on, että suurinta osaa Suomessa tämä toimintamalli ei tunnu edes haittaavan.

Tänä(kään) vuonna en itse päässyt Nordic Business Forumiin, mutta sain J:ltä hänen subjektiivisen tiivistelmänsä tapahtuman merkittävimmästä annista. Kuulemma Peter Diamandis oli todennut, ettei perustaisi firmaa maahan, joka tuomitsee Überin laittomaksi. Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä ja lausetta seuranneista aplodeista päätellen moni muukin. Ehkä tässä kaikessa taantumushakuisuudessa on sittenkin kyse vain mentaalisista kansantaudeistamme: motivoitumisongelmasta ja itseluottamuksen puutteesta? Olemme aikojen saatossa oppineet taidokkaasti kompensoimaan niitä mm. kunnian-himottomuudella, laiskuudella, selityksillä ja rajoituksilla. Meidän on helpompi sanoa, ettemme viitsi, kuin myöntää, että emme uskalla - emme uskalla astua mukavuusalueemme ulkopuolelle ja saada jotain aikaan.

Olin pari vuotta sitten kuuntelemassa pirskahtelevaa Linda Liukasta yrittäjyyden laitoksemme järjestämällä epävirallista yrittäjyyttä käsittelevällä kurssilla. Pieni, leveästi hymyilevä nainen, ei tahtonut millään malttaa istua punaisessa nojatuolissa luentosalin edessä. Hän ei vain osannut pysähtyä paikalleen. Lumouduin. Sellaista energialatausta ei Suomessa usein näe. Liukas täytti koko tilan. Tunsin hänen intonsa tarttuvan ihan jokaiseen huoneessaolijaan. Valtava inspiraatioaalto iski myös minuun. Tunsin olevani valmis kohtaamaan mitä tahansa - pelotta. Liukas vakuutti minut siitä, että mikä tahansa taito on opittavissa, jos vain jaksan harjoitella. Kaikki on mahdollista. Niin! Kuulitteko? Kaikki on mahdollista.


Suomalaiset: on alettava unelmoimaan isommin. Etenkin meidän nuorten. Valitettavasti nykyinen yliopistokoulutuksemme ei kuitenkaan tue sitä. Suomalainen Kauppis tappaa luovuuden - sanon sen kokemuksen syvällä rintaäänellä. Muista aloista en tiedä, mutta jaksan epäillä tilanteen olevan paljoakaan parempi. Opiskeluun on tietty kaava ja (vain) sitä noudattamalla on mahdollista valmistua. Erakko on korkeakoulumaailman menestyjä. Kurssit on suoritettava ja tentit läpäistävä - yksin. Tehtäviin odotetaan vastauksia - niitä, jotka luennoilla kerrottiin. Vuorovaikutus on yleensä minimoitu yhteen kirjalliseen ryhmätyöhön per kurssi. Joskus sen pääsee myös esittämään luentosalin edessä. Olen nelivuotisen yliopistourani aikana tehnyt yhden ryhmätentin. Voin kertoa, että se oli virkistävä kokemus.

Mutta meillä opiskelijoilla, jos keillä, on käsissämme muutoksen avaimet. Nuorilla ylipäätään on!
Maailma on vielä niin kesken, että kaikille löytyy tehtävää. Lopetetaan pelkääminen, hypätään takaisin kehityksen kelkan kyytiin, muutetaan vahvuutemme ammateiksemme ja ajatellaan suuremmin!

Yle: Yhdeksän syytä, miksi Suomi jäi muista jälkeen

perjantai 7. lokakuuta 2016

Food & Fun Turku 2016

Voi Turku, minkä teit. Tai oikeastaan teet. Uudelleen ja uudelleen. Pelkään, että Helsingin titteli maamme pääkaupunkina on vaarassa - ainakin, kun puhutaan ruokapääkaupungista. Turku nimittäin hemmottelee suomalaisia nyt oikein kunnolla ja tarjoaa jatkuvasti jotain uutta ja herkullista. Kaupungin ruokaskenessä tuntuu tapahtuvan koko ajan ja mielenkiintoisia projekteja pulpahtelee pintaan tuon tuosta.

Turun on tukikohdakseen ottanut Islannista maailmalle ponnistanut Food & Fun -ruokafestivaalikin, joka järjestetään Aurajoen kupeessa nyt kolmatta kertaa. Tapahtuma kokoaa kaupungin ravintoloihin maailman huiput niin keittiön, kuin baarinkin puolelta ja yhteisvoimin paikallisten kanssa he loihtivat Turussa viikon ajan hyvää ruokaa ja juomaa ja tietysti pitävät hauskaa. Yhteisvoimin paikallisen kanssa menin minäkin tästä kaikesta nauttimaan. Varauksen olin tehnyt jo perinteeksi muodostuneeseen ravintola Smöriin, jonka kellaritunnelma sulkee lämpöönsä niin tiukasti, että tuntuu, kuin joka päivä olisi perjantai. Tapahtuman hengen mukaisesti, keittiössä ei kuitenkaan häärinyt tuttuja, vaan meitä kestitsi ruotsalainen August Lill.
Neljän ruokalajin menu oli sekä syöminkien, että juominkien puolesta eheä jatkumo. Kohokohdaksi haluan kuitenkin nostaa ensimmäisen alkuruoan, jossa pääosaa esitti maa-artisokka. Paahdettu kokonaisuus sai juuri sopivasti raikkautta punasipulista ja vuoden 2014 Biodynamite Riesling-Gewürztraminer suorastaan räjäytti potin. Vink, vink: se toimi hykerryttävän hyvin myös Smörin oman saaristolaisleivän kanssa, kun vahingossa sattuivat samaan aikaan suuhun. Tämä havaittuamme ei pari siivua tahtonut riittää. 
Keittiön tervehdys
Kotimaista maa-artisokkaa, kuusenkerkkää ja paahdettua voita
Paistettua merirapua, kyssäkaalia ja maissia
Kotimaista luomukaritsaa, juuriselleriä ja suolattuja viherherukoita
Kardemummasorbettia ja mustikka-verikreemiä
Food & Fun pöhisee Turussa vielä tämän viikonlopun ja kuulemma hajapaikkoja kattauksiin saattaa löytyä. Ravintolat itse kuitenkin tietävät parhaiten eli ei muuta, kuin kännykkä käteen ja tunnustelemaan.