maanantai 13. kesäkuuta 2016

Marjajuustokakku - Hässelbyn erikoinen

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna minilomailimme J:n kanssa Tukholmassa. Myyntijohtaja oli lentänyt kohteeseen jo alkuviikosta työasioissa ja minä seurasin perässä perjantai-iltapäivästä. Olemme tällä tavoin onnistuneet usein yhdistämään työ-ja lomareissun mm. Oslossa, Münchenissä ja muutaman kerran aiemmin Tukholmassa. Konsepti toimii meillä todella hyvin, sillä se antaa molemmille mahdollisuuden matkustaa itselleen ominaisella tavalla: J on meistä se, joka ei piittaa lyhyistä pakomatkoista, vaan haluaa koneeseen astuessaan viettää perillä parin päivän sijaan edes pidennetyn viikonlopun. Minä taas voisin pyrähtää vaikka maailman ääriin vain perjantaista sunnuntaihin. Työviikko kohteessa on J:lle juuri sopivan pehmeä lasku pienelle ulkomaanmatkalle ja minähän otan enemmän kuin mielelläni irtioton arjesta.

Ensimmäisen yön olimme viiden tähden majoituksessa J:n sedän ja tämän vaimon luona Hässelbyssa, parinkymmenen km päässä Tukholman keskustasta. Sielä meitä pidetään aina, kuin kuninkaallisia: pöytä notkuu herkkuja ja illallista syödään pitkän kaavan mukaan. Nappasin head chefiltä tulijaisiksi alla olevan marjajuustokakun ohjeen ja ajattelin jakaa sen myös täälä. En pidä perinteisen amerikkalaisen juustokakun vahvasta sitruunaisuudesta, mutta tässä reseptissä sitä oli käytetty juuri sopivasti.

Kiitos vielä Maire ja Mikko kaikesta kestitsemisestä ja vierashuoneesta!
Marjajuustokakku
(ohje käännetty ruotsalaisesta alkuperäisteoksesta)

Pohja: 
200 g Digestivekeksejä
150 g voita
2 rk sokeria
1 tl kanelia

Täyte: 
3 munaa
500 g Philadelphiajuustoa
4 rkl sokeria
1/2 sitruunan mehu
1/2 tl vaniljasokeria

Päälle: 
1 prk creme fraichea
1 rkl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
1 dl marjoja
lasillinen mustaviinimarjahilloa

Murskaa keksit morttelissa tai käytä ne monitoimikoneessa. Sulata voi ja sekoita se keksimurskaan yhdessä sokerin ja kanelin kanssa. Kaada seos piirakkavuokaan ja painele kakkupohjaksi. Aseta vuoka hetkeksi kylmään, jotta pohja jähmettyy.

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa munat. Sekoita keskenään juusto, sokeri, sitruunamehu ja vaniljasokeri. Yhdistä vatkattuihin muniin. Kaada seos kakkupohjan päälle. Paista 35 minuuttia. Ota pois ja anna jäähtyä.

Sekoita keskenän creme fraiche, sokeri ja vaniljasokeri. Levitä seos jäähtyneen kakun päälle. Varmista, että kakku on kunnolla jäähtynyt, ettei creme fraiche sula. Paista kakkua vielä 5 minuuttia. Ota pois ja anna jäähtyä. Kun kakku on kokonaan jäähtynyt, koristele se marjoilla ja levitä päälle juoksevaa hilloa.
Tarjoile kylmänä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti