torstai 23. kesäkuuta 2016

Raakakakku juhannuskahveille

Jos on startannut grillikauden vappuna, tässä vaiheessa kesää voi alkaa Wilhelmi-kiintiö olemaan jo täysi. Itse kun en ole koskaan ollut suurempi makkaran ystävä, olen suosinut kasvispainotteisempaa linjaa, kuten nyyttejä esim. uuden sadon porkkanoista, sipuleista, paprikasta ja kesäkurpitsasta. Folioon kasvisten kanssa mahtuu hyvin murskattu valkosipuli, suolaa, pippuria ja oliviiöljyä tai vaihtoehtoisesti tuorejuustoa oman maun mukaan.

Perinteisesti mökkeily on suomalaiselle juhannuksen must elementti. Minulle keskikesän juhla on kuitenkin paikasta riippumatta herkuttelun aikaa. Kaupunkijuhannus on to do -listallani, mutta vielä tänä vuonna se ei toteudu: koska sää näyttää kohtalaiselta, ajelemme J:n kanssa Pieksamäen perukoille hänen sukunsa mökille. Primitiiviset olosuhteet asettavat haasteensa ruoanlaitolle, mutta kulunut sanonta pitää paikkansa: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Mm. alla olevan kaverin kahville voi kotona pyöräyttää jo ennalta ja vain pakata autoon mukaan.

Innostuin jokin aika sitten tekemään elämäni ensimmäisen raakakakun. Raakaruoka ylipäätään kiinnostaa minua ja pyrin parhaani mukaan syömään puhtaasti. Herkkujen kimppuun en kuitenkaan ollut omassa keittiössäni uskaltautunut kunnes sain inspiraatioiskun kollegalta. Googlettelun tuloksena päädyin Syötävän hyvä -blogiin, josta löysin helpon ohjeen. Tietysti vaiheita oli monta, mutta suuri osa raaka-aineista löytyi ihan omista kaapeista eikä tarvinnut tehdä metsästysreissua keskustan Ruohonjuureen. Tosin, jos näitä raakaherkkuja meinaa enemmänkin tehtailla, täytyy ehdottomasti hankkia tehokkaampi blenderi. Loppujen lopuksi (vaikka itse sanonkin) tekeleestäni tuli hyvä niin maultaan, kuin koostumukseltaan. Myös koekaniineiksi joutuneet työkaverit olivat samaa mieltä.

 Vadelmainen raakakakku

Pohja:
1,5 dl pekaanipähkinöitä
vajaa dl taateleita (n. 7 kpl)
rouhaisu merisuolaa

Täyte:
3 dl liotettuja cashewpähkinöitä
1 sitruunan mehu
1 vaniljatangon siemenet
vajaa dl sulaa kookosöljyä
1/2 dl hunajaa
2 dl pakastevadelmia

Laita cashewpähkinät veteen likoamaan edellisenä iltana. Myös taateleita kannattaa liottaa puolesta tunnista-tuntiin. Aja pohjan ainekset blenderillä tasaiseksi massaksi. Rouhaise muutaman kerran myllysuolaa joukkoon tasapainottamaan taateleiden makeutta. Massa ei saa olla liian tahmeaa, jotta saat sen levitettyä. Painele massa irtopohjavuoakaan ja laita vuoka hetkeksi pakkaseen.Blendaa täytteen ainekset (paitsi vadelmat) sileäksi. Jos täyte tuntuu liian jähmeältä, lisää tilkka vettä. Lusikoi noin 2/3 täytteestä pohjan päälle ja laita kakku taas hetkeksi pakkaseen. Blendaa sitten vadelmat lopun täytteen kanssa. Kaada vaaleanpunainen seos vuokaan ja laita kakku pakastimeen jähmettymään noin pariksi tunniksi. Tarjoile kahvin kera.
P.S. Viime vuoden juhannuspostauksen resepteineen löydät täältä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti