tiistai 5. huhtikuuta 2016

Atooppinen iho - kasvojen tehotyökalut

Atooppista ihoa ei voi hoitaa liikaa. Talven pakkasilla hilseilevät taivealueet tarvitsevat päivittäistä huomiota ja allekirjoittanut kuuluu valitettavasti myös siihen kategoriaan, jolle aurinko aiheuttaa pintakuivuutta ja näppylöitä. Vaikka säästyin pääsiäisreissussa palamiselta, keskipäivän porotus ei tehnyt hyvää käsivarsille ja kasvojen iholle. Olenkin nyt kotopuolessa harjoittanut korjaavia toimenpiteitä juurta jaksaen ja kesää silmällä pitäen ajattelin jakaa omat kestosuosikkini kaikille herkästä ihosta kärsiville.

Pyrin itse kerran viikossa ottamaan illasta ajan ja hoitamaan kasvoni kuvan kavalkaadilla. Olen tainnut ennenkin mainita, että allergisten reaktioiden pelossa lähden harvoin testailemaan uusia tuotteita. Sen sijaan pidän kiinni kerran hyviksi havaitsemistani aineista ja tässä listassa kaikki ovat juuri sellaisia helmiä, joita hankin kaapin perälle uudelleen ja uudelleen.

Eucerin DermatoCLEAN Mild Cleansing Milk on yksinkertaisesti maailman paras meikinpuhdistusaine. Iho tuntuu sen jäljiltä oikeasti puhtaalta, mutta myös pehmeältä ja kosteutetulta. Maidon voi joko pestä kasvoilta vedellä tai pyyhkiä pois vanulapuilla ja se puree hyvin vedenkestäviinkin meikkeihin. Puhdistuksen voi halutessaan vielä viimeistellä saman sarjan Clarifying Toner -kasvovedellä. Itse käytän sitä vain aamuisin kasvojen puhdistukseen ennen meikkausta.

Phytomer Peeling Vegetalia käytetään kasvonaamion tavoin kuorimaan ihoa. Olin aiemmin tottunut pyörittelemään kidemäisiä kuorinta-aineita ympäri kasvojani ja ajattelin ensin, ettei tuote voisi mitenkään olla tehokas, kun vaihe: "hiero sormenpäillä" käsketään jättämään kokonaan pois. Huomasin kuitenkin maskin huuhdeltuani, että ihoni oli todella kirkas ja heleä, kun sitä ärsyttävää hankausta ei tehty.

Silloin, kun iho tuntuu erityisen pintakuivalta, levitän vielä Peeling Vegetalin jälkeen Biothermin Aquasource Non Stop -maskin, joka kosteuttaa erittäin tehokkaasti ja tekee poskista pehmeät kuin vauvan pakarat. Tuotetta ei ole tarkoitettu huuhdeltavaksi vedellä vaan poistettavaksi vanulapuilla. Vedellä läträäminen ei tuota lähellekään niin kermaista lopputulosta, kuin kuiva pyyhintä.

Laiminlöin pitkään huulten hoitoa, kunnes löysin Lushin Bubblegum Lip Scrubin ja innostuin kuorimaan huuleni säännöllisesti. Bubblegumin makea tuoksu on ehkä vähän ätelä, mutta parasta on se, ettei haittaa yhtään, vaikka tuotetta vahingossa joutuukin kielelle, sillä maku on kohdillaan! Suosituksista huolimatta en kuitenkaan piittaa nuolla huuliani puhtaaksi kuorinnan jälkeen vaan ennemmin huuhtelen vedellä pois sen, mitä leualle on tippunut. Sitten vain voidetta pintaan kauttaaltaan ja pehmeät pusuhuulet ovat valmiit!
Rasvasta puheenollen: mun luottovoiteita ovat Lumenen Arctic Aqua -sarjan tuotteet. Vessan kaapista löytyvät syväkosteuttavat rasvat sekä päivä-, että yövoiteina. Tykkään kummassakin niiden raikkaudesta ja kevyestä koostumuksesta. Silti ne kosteuttavat tehokkaasti ja iho tuntuu heti ensisipaisusta terveemmältä ja kimmoisammalta. Vedän aina rohkeasti kerroksen kasvovoidetta myös huulille ja korvannipukoihin - eivätpä pääse tuola reunoilla liiaksi kuivahtamaan.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti