keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Pancake-ähky Bulevardilla: Ravintola Southpark

Sunnuntaiaamu valkeni lumisena ja nälkäisenä. Jääkaapissa kökötti vain rahkaa - oli selvästi brunssin paikka. Ulkona vellovaa pyryä uhmaten hyppäsimme autoon ja käänsimme nokan kohti Bulevardia kahden pysähdyksen taktiikalla: plan A) koitamme onneamme Ravintola Southparkin ovella ja jos meidät sieltä käännytetään B) mennään Ekbergille aamupalalle.

Meidän onneksemme Southparkissa oli juuri peruuntunut iso varaus ja yhtäkkiä täydestä kattauksesta löytyikin tilaa jonottaville pikkuseurueille. Meillä oli syksyltä kokemusta paikan "Kebab Friday" -lounaasta, joka tosin ei ollut eineksisyydellään vakuuttanut. Halusin kuitenkin antaa vielä brunssille mahdollisuuden ja näin jälkikäteen olen todella tyytyväinen armollisuudestani.

Jälkkäripöytä heilahti yhdeksi parhaimmista näkemistäni, omaleimainen spydäri oli hauska erikoisuus ja mielestäni aamupalan ja lounaan tasapaino oli buffetkokonaisuudessa juuri oikea. Vain erikseen hinnoiteltu mehu aiheutti hämmennystä: brunssin hintaan kuului kahvi, tee ja vesi, mutta tuoremehupullolle oli lyöty 3,50 euron lappu. Okei, sait sillä koko pullon ja sisältö oli oikesti tuoretta, mutta konsepti vain onnistui yllättämään.

Extrakuohkeat pannukakut olivat brunssin kohokohta - ne olivat u-s-k-o-m-a-t-t-o-m-i-a!
Vain vaahterasiirappi puuttui. Mutta kyllä mä niitä silti pistelin menemään, kuin maailmanlopun edessä.

American hash a.k.a. huikee spydäri!
Hinta: 19,50 € sis. kahvin ja teen,
tuoremehupullo + 3,50 €
Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11-15

maanantai 25. tammikuuta 2016

On niin helppoo olla onnellinen

Arviolta puolet avioliitoista päättyy eroon. Toisin sanoen melkein joka toinen aviopareista luovuttaa. Myös monet nuoret, pienten lasten vanhemmat, lyövät avioeroässän pöytään - usein ennen aikojaan, jos multa kysytään. En tiedä ketä tai mitä käy syyttäminen siitä, etteivät uudet parit enää ymmärrä, että parisuhteesta on pidettävä huolta. Kun alkaa tuntumaan siltä, että arki oman rakkaan kanssa on pelkkää pyykinpesua, on aika varata kylpyläviikonloppu vain teille kahdelle. Millaisella aikataululla? Mahdollisimman nopeasti.

Parisuhdetta voisi ajatella kehitettävän samalla tavoin kuin fyysistä kuntoa: jos sinulla on tapana juosta vähintään puolen tunnin ajan 3-4 kertaa viikossa, kannattaisi oman parisuhteen hoitoon varata alkuun edes vastaava aika. Kaksi tuntia yhteistä aikaa per viikko voi käyttää vaikka yhdellä kertaa syömässä, elokuvissa, ajelemassa, melomassa, luistelemassa... tai yksinkertaisesti illalla toisen kainalossa lasten nukkuessa - ilman puhelimia, Padeja tai muita vempaimia. Parhaimmillaan jopa ilman televisiota. Rauhassa ja hiljaisuudessa on helpompi kysyä, mitä toiselle kuuluu.

On selvää, että elämänmuutokset vaikuttavat parisuhteeseen. Tuttuja perheitä läheltä seuranneena olen huomannut, että etenkin lapset saattavat koetella kahden toisiaan rakastavan ihmisen yhteiseloa. Yhtäkkiä parisuhteen ulkopuolinen tyyppi ilmestyy vaatien kaiken mahdollisen huomion ja huolenpidon, jota pariskunta on aiemmin osoittanut vain toisilleen. Sitä suuremmalla syyllä kahdenkeskisestä laatuajasta tulee pitää kiinni. Kuukaudessa on neljä viikonloppua - ainakin yhden niistä haluan pyhittää yksin J:lle. Aina. 

Mutta miten rakkauden saa kestämään vuosikymmeniä? Onko olemassa reseptiä onnelliseen parisuhteeseen? Muistan lukeneeni peräti jonkin seurakunnan sivuilla olleesta oppaasta salaisuuden pitkäaikaiseen avio-onneen: "kehu, kiitä ja tulkitse parhain päin." Tämän lisäksi itse heilutan pienten päivittäisten huomionosoitusten lippua: lasillinen vettä toisen puolesta haettuna, koukkaus omalta työmatkalta toisen viemiseksi töihin tai eväiden huolehtiminen toisen pelikassiin, osoittavat juuri sopivasti rakkautta ja välittämistä keskellä arjen puurtamista. Aina on hyvä myös kiinnittää huomiota siihen, miten toiselle puhuu: kyllästynyt huokailu tai kärkäs tiuskinta ei kanna pitkälle.

Mä luulen, että kaikesta huolimatta kultaisin avain onnistuneeseen parisuhteeseen on kyky muuttua. Se kuitenkin vaatii jatkuvaa halua tulla paremmaksi ihmiseksi. Ja sitä, ettei kumppanisi hyväksy sinua sellaisena kuin tällä hetkellä olet. Etkä itsekään saa olla tyytyväinen. Tyytyväisyys johtaa tyytymiseen ja kehityksen pysähtymiseen. Siksi vihaan suomalaisten ehtymätöntä empatiaa siinä, miten kaikki ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat. Emme me ole. Jos elämällä on jokin tarkoitus, uskon sen olevan hiomattoman timantin jatkuva jalostaminen: luonteen rosoisten kulmien hiominen ja vahvuuksien kiillottaminen.

Sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Musta ne paremminkin opettavat toisiaan. Kaksi liian samanlaista ihmistä ei välttämättä haasta toisiaan tarpeeksi pystyäkseen yhdessä ja erikseen kehittämään luonteidensa heikkouksia. Muuttuminen vaatii jatkuvia töytäyksiä oikeaan suuntaan - kuka sopisikaan paremmin tönimään sinua eteenpäin, kuin se, jota rakastat? En väitä, etteivät sysäykset sattuisi, mutta todennäköisesti vältyt pahimmilta mustelmilta, sillä kumppanisi, jos joku, osaa varmasti olla tarpeeksi hellä. Hän kuitenkin rakastaa sinua.

Pienet lapset oppivat ensisijaisesti matkimalla ja peilaamalla toimintansa aikaansaamia reaktioita. Olen varma, että aikuisetkin pystyvät oppimaan tarkkailemalla kumppaniaan ja tämän lähettämiä sanattomia viestejä. Vaikka puhuminen parisuhteessa on tärkeää, ei sanallinen palaute aina ole kaikki kaikessa. Parhaassa tapauksessa vastakohdat pyrkivät tahattomasti muovaamaan toisiaan ja huomaamattaan pariskunta muuttuu kohti kultaista keskitietä. Vastakohtien rikkaus piilee myös siinä, että juuri sinun kumppanistasi saattaa löytyä ne ominaisuudet, joita mahdollisesti haluat itsessäsi kehittää. Toiselta mallintaminen on oppimisen tehokkaimpia muotoja ja kokemuksesta voin kertoa, että niuho kodinhengetär pystyy tuomaan suurpiirteisessä pesänrakentajassa esiin pedanttisia puolia tai yltiöoptimisti laittamaan kuriin pessimismiin tuomitun negatiiviset ajatusradat - jos vain molemmat ovat valmiita ottamaan haasteen vastaan.

Ihmisille on annettu tehokas ase oman elämänsä hallintaan: se on päätöksen voima. On nähty, että vankkumaton määrätietoisuus voi muuttaa tulevaisuuden suuntaa. Joten eiköhän päätetä kaikki, että ollaan onnellisia. Ei, kun päätetäänkin, että ollaan onnellisia yhdessä. 

perjantai 22. tammikuuta 2016

Fazerin brunssi - Karl ei ollut laittanut kystä kyllä

Sain Vanhan Sataman häämessujen varjolla houkuteltua ympäri Suomen ripotellut Kjoen tyttöni (aka muikit) tänne Helsinkiin. Lauantaipäivä kului Katajanokalla humuillen, Kukossa lounastaen ja illalla meillä Larussa kokaten, viinitellen ja maailmaa parantaen. Tyttöjen viikonlopun kruunasi nauruntäyteinen brunssi Kluuvikadun Fazer-kahvilassa, vaikka itse tarjonta oli meistä köyhänlaista.

Mun ei ollut koskaan aiemmin tullut käytyä Fazerin brunssilla, vaikka tiesin sen kuuluvan Helsingin perinteikkäisiimpiin ja jollain tavoin "legendaarisimpiin" aamupaloihin. En ollut kuitenkaan menettänyt mitään: lämpöiset rajoittuivat nakkeihin ja espanjalaiseen munakkaaseen, majoneesipohjaisista salaateista oli raikkaus kaukana, juustoja ja leikkeleitä löytyi vain yhtä sorttia eikä luonnonjogurttikaan oikein ollut saanut lisukkeita seurakseen. Mutta, jos monipuolinen leipävalikoima ja makeanhimon taltuttavat kakut kuulostavat houkuttelevalta, Karl Fazer Cafen niukkaa brunssia voi käydä testaamassa.
Psst. Salin puolella kannattaa varoa sanojaan: tilan kupolikatto johtaa ääntä aika jännästi!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Puuro, kypsyysaste raaka

Uusi vuosi merkitsee monelle uutta elämää - terveellisempiä elämäntapoja; liikuntaa ja kevyempää ruokavaliota. Mä olen jo pitkään tykännyt nauttia aamupalaksi purkillisen raakapuuroa. Yöksi jääkaappiin tekeytymään jätetty taikinamainen seos on ainakin musta herkullinen startti päivään. Käyttämäni soijamaito ja banaani tekevät siitä aavistuksen makean, mutta tuoreilla marjoilla ja muilla hedelmillä puuroon saa kyllä raikkautta ja ruokaisuutta. Purkki sopii hyvin myös välipalana nautittavaksi.

Netistä löytyy monenlaisia variaatioita puurosta eikä raaka-aineilla ole oikeastaan niin väliä, mutta itse olen todennut ainakin seuraavan kombon toimivaksi. Ohje on hyvin simppeli ja sitä on helppo lähteä muokkaamaan omien mieltymysten mukaiseksi. Sekaan voi heittää vielä vaikka muita tuoreita marjoja, kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä tai mausteita.
Raakapuuro ei tunne rajoja!

Raakapuuro à la Viivi

1 banaani
1 dl Elovena kaurahiutaleita & kauraleseitä
1,5 dl soijamaitoa
1 dl turkkilaista jogurttia
0,5 dl tuoreita mustikoita

Viipaloi banaani ja mittaa kaikki ainekset purkkiin tai pieneen kulhoon edellisenä iltana.
Anna puuron turvota jääkaapissa yön yli, sekoita ja nauti.





torstai 7. tammikuuta 2016

Kuura lämmittää Leviä

Levin uusin tulokas, marraskuussa ovensa avannut Kuura, on piristävä lisä hiihtokeskuksen ruokapaikkojen joukkoon, sillä tunturinjuuren tarjonta on tuntunut jo pitkään aika yksitoikkoiselta. Vaikka poro on hyvää ja turisteja ajatellen eksoottista, vivahteet ranskalaisesta keittiöstä ovat tervetulleita myös pohjoiseen.

Olimme varanneet pöydän klo 20 alkavaan uudenvuoden illan kattaukseen ja hyvä niin - emme nimittäin olleet ainoat uuden ravintolan bonganneet. Kiireestä huolimatta kaikki tarjoilijat jaksoivat hymyillä. Myös keittiön taso säilyi hyvänä, vaikka sali hiljalleen täyttyikin lähes äärimmilleen.  Pojat eli isäni ja J söivät neljän ruokalajin uudenvuoden menun, kun me tytöt taas nautiskelimme aivan uskomattoman merenelävä tarjottimen. Sen päälle jaksoin juuri ja juuri ahtaa itseeni annoksen turskaa, joka sekin oli kaikkea muuta, kuin rasvakeittimessä uitettu roskakala, johon olen yleensä ravintoloissa tottunut. Hyvän ruoan kruunasi ihanan iloinen palvelu ja osuvat viinit. Kuurasti taisi ihan yhden illan perusteella tulla vakkarimme Levillä - legendaarisen Myllyn Äijän ja Saamen Kammin lisäksi tietysti.
Toast Skagen
Seafood platter
Tällä kertaa illalliskavalkadi rajoittuu vain alkuruokiin, sillä loput räpsimistäni ruokakuvista olivat aivan kamalia. Edes herkullisesti asetellusta lemon piesta en saanut säädyllistä otosta. Eikä tästä oikein voi syyttää viiniäkään, sillä toimin illan kuljettajana ja join vain lasillisen. Aina ei vain voi onnistua.
Jäi meille sentään kauniita muistikuvia. :]

maanantai 4. tammikuuta 2016

Nää ny lomaiLevis

Niin vain taas vierähti viikko Levin lumilla. Ajelimme koko joulupäivän Kauhajoelta perille asti ja takaisin Helsinkiin lensimme J:n kanssa uudenvuodenpäivänä. Perheelläni on ollut pohjoisessa mökki jo reilusti toistakymmentä vuotta enkä muista, koska olisin viimeksi viettänyt vuodenvaihteen muualla, kuin Kittilän Sirkassa. Onneksi tuo mieskin ihastui valkoisiin maisemiin, pakkasen kirkkaisiin auringonlaskuihin, toppavaatteiden lämpöön sekä kiireettömään touhuamiseen ja lähtee aina innoissaan mukaan, vaikka loma sielä tarkoittaakin mökin jakamista vanhempieni kanssa. 

Talvisempiakin vuodenvaihteita, kuin tämä, on toki tullut nähtyä. Vaikka luonnonlunta oli yli 50 cm, puut möllöttivät ilman valkoista peittoa ja taivaalta satanut märkä muistutti enemmän vettä, kuin lunta. Onneksi ilman kuitenkin pakastui viikon kuluessa ja pääsimme sekä laskemaan, että kelkkailemaan hyväkuntoisilla pohjilla. Muutaman lähemmäs -20 asteen päivän ohjelma taas koostui elokuvista, kirjoista, päikkäreistä, saunasta, poronkäristyksestä ja Alfabetistä. Tässä järjestyksessä. 

perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuodenvaihde

Kutsuisin viime vuotta "epätavalliseksi". Mun täytyy ihan henkäistä miettiessäni sitä: 2015 oli täynnä seikkailuja, yhdessä ja erikseen. Suurin niistä oli tietysti mun pari viikkoa sitten päättynyt vaihtoni Moskovassa, mutta valloitettiin me J:nkin kanssa Saarelta sekä Lontoo, että Dublin ja kruisailtiin ristiin rastiin Portugalia. Niin ja lupasimmehan me seikkailla yhdessä myös jatkossa ja vaihdoimme sen merkiksi sormuksia. Nyt 2016 puolella voi jo sanoa, että menemme ensi vuonna naimisiin!

Täytyy kuitenkin myöntää, että pitkästä aikaa vuoden ensimmäinen päivä myös ahdistaa. Tulevat 364 päivää ovat niin suunnittelemattomia, että kontrollifriikkiä Viiviä aivan hirvittää. Vaihdossa vetelehdityn syksyn jälkeen täytyy taas sopeutua aktiiviseen arkeen täälä Suomessa. Työpaikasta kevääksi (tai saatikka kesäksi) ei vielä ole varmuutta, mutta sen tiedän, että opiskelu tulee nyt vaatimaan paneutumista, jotta saan kaikki kurssit pakettiin ja pääsen syksyllä aloittamaan gradun kirjoittamisen - paitsi, että sen aihe odottelee vielä brain stormausta..

Moni pitää lupausten tekemistä uutta vuotta silmäillen täysin turhana. "Typerä tapa. Ei niitä tule koskaan edes pidettyä", myös minä ajattelin pitkään. Sitten tajusin, että vuodenvaihdehan on loistava tilaisuus kelle tahansa pysähtyä miettimään, missä voisi parantaa – varsinkin, jos jatkuva omien kehityskohtien analysointi ei ole itselle luontaista. Muutosten ei välttämättä tarvitse olla radikaaleja: mä en esimerkiksi ole yhtään sen tyylinen, että laittaisin kerralla koko elämäni remonttiin, vaan mieluummin rakennan pienistä puroista isoa virtaa. Ei tarvitse "luvata" - voi asettaa tavoitteita. Menneenä vuonna pyrin kehittämään keskittymiskykyäni mm. kirjoittamalla ja meditoimalla enemmän. Tänä vuonna yritän lukea vähintään yhden kirjan kuukaudessa ja käydä valokuvauskurssin. Keittiössä aion käyttää monipuolisemmin lihaa: haluan oppia hauduttamaan muutakin kuin possua.

Myönnän, että olen lupauksissani sortunut myös kliseisiin: aina vuoden vaihtuessa päätän laihtua – toisinaan paremmalla, useimmiten huonommalla menestyksellä.
Ihan jännityksellä odotan miten vuonna 2016 käy.