maanantai 26. lokakuuta 2015

Bus Burger - burgerit bussissa

Keskellä ei mitään, entisen huoltoaseman tiloissa Savontien varressa, vajaan 10 km päässä Lahden keskustasta, piilottelee huikea "American Style Diner" Bus Burger. Nimensä mukaisesti osa ravintolasta koostuu keltaisen koulubussin sisään rakennetuista ruokailutiloista. 

Lahtelaiset (tulevat) appivanhempani olivat hehkuttaneet mulle paikkaa jo aikoja sitten, mutten ollut laittanut sitä to test -listalleni. Jos totta puhutaan, olen oppinut nauttimaan burgereista vasta ihan hiljattain. En siis todennäköisesti olisi osannut arvostaa Bus Burgerin annoksia ennen kuin nyt, joten oli hyvä, etteivät J:n vanhemmat olleet vieneet meitä sinne aikaisemmin. Hampurilaiset nimittäin olivat sielä aivan uskomattomia! 

Yleensä en pahemmin piittaa purilaisten pullaisista kansista, mutta Bus Burgerin sämpylät olivat toista maata. Lisäksi niiden väliin oli Mäkin nahistuneiden suolakurkkujen ja säilöntäkaasulta maistuvan salaatinlehden sijaan sullottu kunnon satsi tuoreutta jäävuorisalaatin, punasipulin ja tomaatin muodossa. Entäs se pihvi sitten? No, se oli lihaisa, mehukas ja kunnon kokoinen! Mukavasti makeaan taittava BBQ-soosi kruunasi koko komeuden. Erityismaininnan annan vielä oikeasti rapeille bataattiranskalaisille. Ne harvoin ovat niin onnistuneita, kuin eilen keltaisen koulubussin penkillä.
Pulled pork burger
Classic burger bataattiranskalaisilla
Bacon burger vohveliperunoilla
Mun mielestäni ei kannata odottaa ensi kesän road tripiä Lahden nurkille, vaan laittaa heti navigaattoriin päämääräksi Savontie 409 ja painaa kaasua - Bus Burger on sen arvoinen!

perjantai 23. lokakuuta 2015

Lounas „Eteläpuistossa“: ravintola Southpark

Lähes 10 vuotta toimineen Fannyn tuhkiin Sinebrychoffin puiston kupeeseen keväällä avattu Southpark tuntuu ratsastavan brunssilla - sitä tarjotaan ensimmäisenä heidän nettisivuilleenkin eksyvälle.
Me kuitenkin päätimme aloittaa testaamalla paikan lounaan.

"Kebab Friday" - taikasanat, joilla sain J:n mukaan eivät ihan lunastaneet lupaustaan. Kastike taisi sentään olla oma mix, mutta liha tuli kyllä suoraan Atrian pussista. Loppujen lopuksi J söi mahansa täyteen lounaan 10 euron hintaan kuuluvasta chilisestä bataattikeitosta, joka tosin olisi mun makuuni kaivannut vähän enemmän potkua. Vaikka lämpimät ruuat osoittautuivat pettymykseksi, salaattipöytä notkui sopivassa suhteessa raikkaita ja tuhteja syksyn makuja. Jos se antoi esimakua sekä lauantaina, että sunnuntaina katettavasta brunssista, teen heti varauksen marraskuulle, kun olen jälleen piipahduksella kotona.

torstai 22. lokakuuta 2015

5 ruokalajin Kaskis-menu

Moskova saa ikävöimään jopa Suomen Turkua.

Vaikka mä olen kyllä aina tykännyt sinne palaamisesta - varsinkin syksyn keltaisten lehtien tai pakkashuurteisten puiden aikaan. Ja etenkin silloin, kun tentin päälle Kaskenkadulla odottaa pöytä kahdelle. Viisi ruokalajia oli hyvä palkinto kolmen tunnin rupeaman jälkeen. Se oli juuri sopiva määrä keskellä viikkoa vietetyn tyttöjen illan ratoksi. Epäilen, ettei kuusi annosta olisi meihin tällä kertaa edes mahtunut. Onneksi Kaskiksen väki oli joustavaa ja suostui räätälöimään. Kebabinkin sain doggy packiin J:lle viemiseksi. Totesinkin, etten ole vielä kertaakaan salissa kuullut, ettei jotain pyyntöä pystyttäisi toteuttamaan - paitsi tietysti pöytää ilman varausta. Parhaudella on hintansa.

Parhaudesta puheen ollen: Kaskiksen kanssa jo tutuiksi tulleille tai viinejä enemmän harrastaville oli listan loppuun perusviinipaketin kaveriksi ilmestynyt premiumviinipaketti. Koska koin kuuluvani ensin mainittuihin, päätin testata sen muutamaa euroa kalliimmasta hinnasta huolimatta.
Makumaailma oli erikoisempi: selvästi laajempi ja syvempi, jopa raskaampi, mutta peruspaketin tavoin lasilliset pitivät menua koossa alusta loppuun. Pekkasen Topia parempaa sommelieria saa kyllä hakea. Ja taas viljelin sanaa "paras" - se kuitenkin kuvaa Kaskista kaikkein parhaiten.
Keittiöntervehdys
Kaskiksen kalaympyrä muikusta
Kaskiskebab
Wanhantuvan ankkaa, punakaalia ja sellerilientä
Karitsaa Piikkiöstä, kaalia ja puolukkaa
Tyrniä ja valkosuklaata
Uuniomenaa Erikin tapaan


maanantai 19. lokakuuta 2015

Pihistelty brunssi Pikku Roballa: Krog Roba

Я дома! Vihdoin mun visiittini Moskovasta Suomen puolelle koitti ja pääsin käymään kotona. Mitä lähemmäksi matkaa päivät kuihtuivat, sitä malttamattomammaksi mä kävin. Päädyin jopa aikaistamaan lähtöäni parilla päivällä - niin pahoin olin kyllästymispisteessä Venäjään. Saavuin Helsinki-Vantaalle perjantaina iltayhdeksän jälkeen ja J oli mua sielä vastassa. Nyt mulla on kokonainen viikko aikaa ladata akkuja loppuvaihdon varalle. Puolivälin ruutulippu heilahtaa torstaina.

Täydelliseen viikonloppuun Helsingissä kuuluu piipahdus Stockalla, päiväkävely syksyisessä Lauttasaaressa ja sunnuntaibrunssi hyvän ystävän kanssa. Olin Moskovaan asti kuullut vastikää avatun Lilla Roberts -hotellin yhteydessä toimivasta Krog Robasta ja sen aamupalasta. Viikonloppuisin klo 12.30 alkaen tarjoiltava brunssi oli kuitenkin pettymys. Se nimittäin edusti lähinnä suppeaa aamupalaa ja jälkiruokapöytä koostui pelkistä karkeista sekä kaupan kekseistä.

Kaikesta tarjolla olevasta löytyi kuitenkin pikantti hyvä maku. Varsinkin Caesar-salaatti oli rapsakka ja mehevä ja ansaitsee erityismaininnan. Tarjonnan vähyys jäi silti sen verran harmittamaan, ettei takaisin tarvitse ihan äkkiä mennä: muutamat hassut leikkeleet, parit eri leivät, perus munakokkeli+nakit ja jälkkäritikkarit eivät mun mielestäni olleet 29 euron arvoisia. Netissä viikonlopun kattauksia tituleerataan brunssina, mutta paikan päällä tarjoilijat puhuivat all day breakfastista. Tämän lisäksi meille selvisi, että all day menun puolelta on mahdollista tilata vielä erikseen ruokia suurempaan nälkään. Lounaaseen taittava lista olisi kyllä piristänyt meidänkin lautasmalliamme, mutta 15 eurossa annokselta pyörivät hinnat olisivat myös pompsauttaneet viattoman aamupalan laskun melkein kevyen illallisen luokkaan. Ei kiitos.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Vieras itärajan takana

Центральный детский магазин на Лубянке eli Lasten tavaratalo Lubjankalla
kattoterassilta saa kattavan silmäyksen Moskovan yli
Menneenä viikonloppuna sain odotetun vieraan tänne rajan taakse. Meillä oli J:n kanssa niin mukava viikonloppua yhdessä mun uudessa kotikaupungissani, että se tuntui melkein lomalta. Sen vuoksi halusin kirjoittaa siitä ennemmin tänne vakituisen blogini puolelle ja aiempien reissupostausteni tyyliin koota parin päivän kaupunkiloman elementtejä myös Moskovasta. Säästän vahtoblogini ennemmin arjen havainnoille tästä päällisin puolin hyvin samanlaisesta, mutta pinnan alla ah, niin erilaisesta kulttuurista.

J saapui perjantaina aamulennolla Sheremetyevon kentälle ja menin häntä sinne junalla vastaan. AeroExpress kulkee kätevästi keskustan rautatieasemilta kaupungin kolmelle suurimmalle lentokentälle. Vain yhden metropysäkin päässä mun asunnoltani sijaitsee Белорусская, jolta kulkee puolen tunnin välein juna Sheremetyevolle. Suunta maksaa 470 ruplaa eli nykyisellä kurssilla noin reilu 5 euroa.

Itseasiassa tämä oli jo J:n toinen kerta täällä mun luonani. Ensimmäinen viikonloppu yhdessä kului kuitenkin tekemättä oikeastaan mitään: ikävä oli lähtöni jälkeen jäytänyt meitä molempia niin, että halusimme vain olla läsnä toisillemme. Siksi päädyimme viettämään kotoisan viikonlopun vain kahden ja yksinkertaisesti nauttimaan siitä, että toinen oli vihdoin lähellä. Tälle kerralle olin kuitenkin tehnyt hieman suunnittelmia: bongannut ruokapaikkoja, varannut liput Bolshoihin ja sopinut treffit paikallisen parhaan ystäväni kanssa. Olin puhunut Katjalle niin paljon parisuhteestani, että halusin heidän vihdoin tapaavan J:n kanssa toisensa.

Olin säästellyt kaupungin parhaita burgereita testattaviksi J:n kanssa. Kentältä kotiuduttuamme suunnistimme Lubjankalle - emmekä pettyneet. Kuten olin kuullut, #FARШ:n sämpylöiden välistä löytyi kunnon täyslihapihvi ja oikeasti tuoreita vihanneksia: salaattikaan ei haissut säilöntäkaasuilta kuten Mäkkärissä. Alkuun paikan vuoronumerosysteemi hieman hämmensi suomalaista, mutta se osoittautui yllättävän toimivaksi: tilaus ja maksu ovella, minkä jälkeen kuitissa seisovaa numeroa vastaan saa juomapisteeltä tuopin. Lopulta myös tiskille kutsutaan samaisella numerolla itse purilaisia varten.
Perjantai-päivä oli kaikin puolin kylmä ja auringoton. Karkuun uhkaavaa sadetta suuntasimme ihan punaisen torin kulmalla olevaan Охотный ряд -kauppakeskukseen. Olen todennut sen jopa Moskovan standardeilla "keskihintaiseksi" paikaksi, josta löytyy vierivierestä mm. Mexx, Mango ja Zara. Siellä saimmekin sitten loppupäivän kulumaan. Ruplan kurssi on tällä hetkellä niin edullinen euroon nähden, että shoppailu täällä on naurettavan halpaa ja sitä kannattaa tehdä, vaikkei mitään tarvitsisikaan!
Lokakuinen viima jatkui myös lauantaina, mutta pilvistä pilkahteleva aurinko lämmitti kuitenkin sen verran, että uskaltauduimme vällyistä Arbatin alueelle iltapäiväkahville ja vohveleille. WaffleStory oli Instagramista bongaamani kahvila, joka tarjoili itseasiassa myös ihan kunnon (ranskalaista) ruokaa.

Arbatin ja Smolenskayan alueet länsi-Moskovassa vaikuttavat olevan modernin ravintolakulttuurin mekkoja. Mun täytyy varmaan itsekin lähteä sinne useammin karkuun valkoisia liinoja ja käydä katsastamassa, mitä mun suosikille, rennolle fine diningille, kuuluu täällä Venäjän pääkaupungissa.
Perinteiset vohvelit vanilijajäätelöllä ja tujauksella kinuskia olivat rapeita ja musta juuri oikeassa suhteessa suolaisia - yksiä parhaista syömistämme. Annoksessa ei onneksi kuitenkaan ollut makeaa mahan täydeltä:
Lauantai-illan ohjelmaksi olin varannut liput Bolshoihin La Traviata -oopperaan. Muistan itse nuorempana nähneeni erään baletin siellä, mutta siitä huolimatta miljöö teki jälleen vaikutuksen. Oopperakin oli hyvin toteutettu ja kompakti. Etenkin lavastus oli yksinkertaisuudessaan sekä upea, että vaikuttava - tuskin muualla, kuin Bolshoissa näkee lavalla elävän hevosen 1800-luvun kärryjen edessä. 
Oopperan jälkeen ehdimme näkemään myös toisen upean show'n, kun Moskovassa vietettiin viime viikolla Circle of Light -festivaalia ja useiden rakennusten julkisivuihin heijastettiin vartavasten niihin suunniteltuja valotaideteoksia. Bolshoi sai osakseen lyhyen koonnin Carmenista ja Joutsenlammesta musiikkia unohtamatta ja olin kyllä todella häkeltynyt siitä, mitä kaikkea valoilla voi saada aikaan!
Sunnuntaina ennen J:n saattelemista kentälle, poikkesimme myöhäiselle aamupalalle läheiseen Le Pain Quotidieneen. Belgialainen ketju saisi rantautua Suomeenkin: heidän ihanan elegantti orgaanisuuteen perustuva konseptinsa voisi toimia ainakin Helsingissä. Täällä kahviloita on ripirinnan ympäri kaupunkia - ehkä siksi, että  heidän ranskalaisessa tyylissään on jotenkin paljon samaa paikallisen kulttuurin kanssa.
Viikonloppu on aivan liian lyhyt sekä Moskovalle, että mulle. Ikävä puristaa nyt inhottavasti rintaa, mutta sen luulisi helpottavan, kun seuraavat vieraat Suomesta saapuvat: ylihuomenna tänne lentävät mun vanhempani ja jo ensi viikolla myös mulla on paikka Finnairilta Moskova-Helsinki välille. 

Lisää vaihdosta Rajan takana