keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Risottoa pöytään

Kun tytöt tulevat viinille, Viivi tarjoaa risottoa.
Omaleimaista reseptiä tähän kermaiseen primo piattoon on hiottu pitkään ja pikku hiljaa se alkaa olemaan täydellinen - ja maistuu joka kerta vain paremmalta!

Tomaatti-mozzarella risotto

1 iso sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2 dl risottoriisiä
1 dl kuivaa valkoviiniä
5 dl kasvislientä
noin 200 g rasia kirsikkatomaatteja
mozzarellaa
raastettua parmesania
oliiviöljyä
voita
suolaa ja pippuria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Asettele puolitetut tomaatit leivinpaperille uunipellille. Mausta suolalla ja pippurilla ja pirskottele päälle oliiviöljyä. Paahda tomaatteja uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes kuori alkaa irrota ja ruskistua hieman.

Kuullota kattilassa runsaassa voissa silputtu sipuli, kunnes se pehmenee. Älä ruskista. Kääntele joukkoon murskatut valkosipulinkynnet. Lisää sekaan riisi ja hämmennä, kunnes riisi muuttuu hivenen läpikuultavaksi. Lisää viini ja anna kiehahtaa siten, että neste haihtuu lähes kokonaan. Kaada sen jälkeen kattilaan pari desiä kasvislientä. Hämmennä nestettä riisiin ja anna välillä imeytyä. Risotto saa kiehua koko ajan hiljalleen, mutta älä päästä sitä kuivumaan. Käytä tarvittaessa enemmän lientä. Jatka, kunnes risotto on pehmeän täyteläistä, mutta jyvät edelleen kiinteitä. Tämä vie noin 20 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita mukaan muutama teelusikallinen voita, runsaasti raastettua parmesania sekä revitty mozzarella. Peitä kannella ja anna vetäytyä pari minuuttia ennen tarjoilua, jotta juusto sulaa, Nostele paahdetut tomaatit mehuineen pinnalle, ripottele päälle vielä hieman parmesania ja tarjoile välittömästi.
---
Maun mukaan ja väriän tuomaan voi risottoon loppuvaiheessa lisätä myös jotain vihreää: basilikaa, rucolaa tai pinaattia - tai vaikka kaikkea kolmea! Risotossa ei koskaan voi olla liikaa makua.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Juhlapaikkana Muru

Vanhemmillani oli torstaina 38. hääpäivä. Sen kunniaksi olin tehnyt varauksen Muruun - kolmelle.

Itse olin käynyt Murussa kertaalleen aiemmin, äitille ja isälle tämä oli ensimmäinen vierailu. Pidän todella paljon ravintolan miljööstä: rustiikki puu saa aikaan rennon maaseutua muistuttavan tunnelman. Etsiessäni keväällä itselleni niin sanottua "Helsingin Kaskista" (jonka sittemmin löysin Juuresta) poikkesin myös Fredrikinkadulle. Sinällään mulla ei ole huippuun viilatusta ranskalaisesta keittiöstä mitään pahaa sanottavaa - kaksi Muru-illallista ja yksi Pastis-piipahdus eivät vain ole onnistuneet säväyttämään mua. Ruoka on perushyvää ja viinit sopivat niihin ihan ok, mutta mitään ei missään vaiheessa räjähdä suussa. Jonkinasteista wow-efektiä kuitenkin odottaisi melkein 100 € per pää kustantavalta ruokailulta.
Päivän sankarit eli äiti ja isä vaikuttivat mun mielipiteestäni huolimatta nauttivan ja se on tärkeintä. Matkalla pelipaikalle, he olivat jopa törmänneet työvuoronsa päättäneeseen Henri Aléniin ja yhteisen harrastuksen (Porschet) innoittamana jääneet juttusille. Itse ravintolan omistajan hyvän hääpäivän toivotukset taisivat nekin maistua lautasella. 

Söimme päivän menun, jossa samettinen suklaamousse Muscatin siivittämänä pääsi aika lähelle makujen ilotulitusta. Täytyy sanoa, että olin tästä iloisesti yllättynyt, koska believe me, haluaisin kovasti rakastaa Murua ja kokea siellä mykistäviä hetkiä ruoan parissa. 
Vasikanpaisti tartar carni cruda ja kuivattua oliivi
Grillattua siikaa, kesävihanneksia ja kruunutilli-kastiketta
Juustoja ja kirsikka-chutneytä sekä Murun näkkileipää
Kotimaisia mansikoita, jogurttiserbettiä ja paahdettua valkosulkaamoussea
Henri Alénin vastikää kirjoittamaa Vuoden keittokirjaa näkyi olevan tiskillä myynnissä. Emme ehtineet kuin nopeasti selata opuksen. Sisältö vaikutti modernilta kotiruoalta: wokkeja, pizzaa, pastaa.. Sitä mitä pienten lasten perheissä nykyisin syödään. Ulkoasu oli vaan musta harmillisen synkkä eivätkä kuvat kovin edustavia. Itse pidän kevyen kauniista kattaamisesta, vaikka tiedostan, ettei oma soppa välttämättä näytä kuvan ruualta ollenkaan. Ruoka ei kaipaa realismia.
P.S. Illallisen jälkeen suuntasimme Senaatintorin kupeeseen Salakapakkaa etsimään. Olin kuullut villiä huhua paikasta ja halusin kokea aikamatkan 30-luvulle juuri vanhempieni kanssa. Katariinankatu päästä päähän seikkailtuamme, löysimme lopulta mitä etsimme! Älkää Googletelko paikkaa ennalta - löytämisen ilo saa ihan vatsan vääntelemään. Harmittaa ihan miten bloggarit ja toimittajat ovat spoilanneet tämän mahtavan konseptin ideaa valokuvilla ja tarkoilla ohjeilla sisäänpääsystä. Siksi mä tyydyn vain lyhyeen post scriptumiin. ;]

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Ikimuistoinen lounas Gordonilla

Michelin. Yksi on aina hyvä. Varma valinta. Tavallista parempi. Kolme taas on uskomaton kokemus. Sellainen oli lounas Gordon Ramsayn lippulaivaravintolassa Royal Hospital Roadilla.

Pienen tytön suuri unelma täyttyi viime perjantaina, kun meidän Lontoon lomamme starttasi Restaurant Gordon Ramsayssä kolmen Michelin tähden voimin. Ihan debytantti en miehen piireissä kuitenkaan ollut: vuoden 2008 työttöjen reissulla illallistimme äitin kanssa Claridge's hotellin yhteydessä toimineessa Gordonin nimeä kantaneessa ravintolassa. Sen ovet kuitenkin suljettiin pari vuotta sitten. Muistan nuorempana ihmetelleeni annosten raaka-aineiden puhtautta ja mahtavia makuyhdistelmiä. Sittemmin oon päässyt syömään useammankin herkullisen fine dining -aterian ja odotin siksi jännityksellä uutta pistäytymistä Gordonin ruokittavaksi. Oliko aika kullannut muistot? Olinko vuosien saatossa oppinut syömään liian hyvin ja olisiko kolmen Michelinin lounas sittenkin pettymys?
Voin kertoa, ettei ollut. Pettymys siis. Ruoka oli ehdottomasti parhaimmasta päästä mun syömistäni lounaista. Ja muistakin aterioista. Raamatun paksuisesta mustakantisesta viinilistasta Head Sommelier Jan Konetzkin avustuksella valitsemamme saksalaisen Benderin Dajoar (Riesling) kantoi upeasti läpi koko menun. Mies selvästi osasi asiansa. Viinit oli jaoteltu alueittain ja sivuja listassa tosiaan riitti. Kellarin täytyy olla valtava. Ja mitäänhän ei myyty laseittain. 

Vuonna 2008 Claridge'sissa pääsimme äitin kanssa vilkaisemaan hotellissa olevaan viinikellariin. Luulen, että Royal Hospital Roadilla varasto on vielä sitäkin laajempi. Kellarin sijaan pääsimme J:n kanssa keittiön puolelle. Clare Smyth hymyili meille iloisesti ja kiroilematta johti keittiötä, joka näytti putipuhtaalta, vaikka siellä samanaikaisesti laitettiin kolmen tähden ruokaa.

Salin puolella häärivän kymmenpäisen henkilökunnan show nauratti välillä suomalaista. Head Sommelier ei erehtynyt koskaan kaatamaan viiniä lisää, sen hoiti avustava Sommelier, joka oli vastuussa myös viinin tuomisesta pöytään, sen avaamisesta asiakkaan edessä sekä maistamisesta ja maistattamisesta. Vessaan ei päässyt kertaakaan karkaamaan yksin - aina joku henkilökunnasta huomioi kohteliaalla "madamilla" ja johdatti naistenhuoneen ovelle. Sama homma vessasta pöytään palatessa. Poissaollessa joku tarjoilijoista oli ehtinyt käydä taittelemassa lautasliinan uudelleen ja sen sai heittää syliin kuin uutena. Hieman moinen hyysääminen tuntui suomalaisesta liialta, mutta ainakin palvelu pelasi. Henkilöstö osasi myös luoda ravintolaan rennon pönöttömän tunnelman: he olivat hymyileviä ja sopivan tuttavallisia. Aterimia ei ollut pöytään katettu kymmeniä vaan valinnan helpottamiseksi tuotiin ainoastaan kyseisen ruokalajin syöntiin tarvittavat välineet.

Päädyimme syömään valmiin kolmen lajin lounasmenun, johon kuuluivat myös niin kutsuttu keittiön tervehdys sekä jälkiruoan jälkeiset herkut. Annokset olivat kauniita ja kaikki mitä niiden teossa oli käytetty, maistui upeasti ikään kuin vuorotellen. Viimeisten makoisten yhteydessä tarjoiltu itsetehty suklaa oli kyllä kaiken huippu. Gordon siis säilytti paikkansa mun sydämessäni ja top 5 rankingin kakkosena. Täytyy nimittäin todeta, että Michelineistä, palvelusta ja ruuasta huolimatta, maailman paras ravintola löytyy mun mielestäni Turun Kaskenkadulta. Poikien erinomaisuus ei tähtiä kaipaa.
Keittiön tervehdys
Agnolotti with young peas, broad beans, mint, marjoram and sariette de banon
Buckwheat gnocchi with Caesar mushrooms and wild garlic capers
Roast poussin with girolles, wild asparagus, black garlic and "livers on toast"
Côte de porc with coco de Paimpol, Morteau sausage, grain mustard and apple
Strawberry custard tart with honey and lavender ice cream
Mint parfait with lime and rum granité, cocoa nibs
Mitä tämä lysti sitten maksoi? En osaa sanoa - naisten listaan ei ollut merkitty hintoja. :D No, kyllä mä laskua vilkaisin, kun se J:lle tuotiin, mutta en viitsi ääneen siitä puhua. Ravintolan sivuilta löytyy hieman osviittaa. En tiedä J:stä, mutta musta kokemus oli kaikkien kymppien (£) arvoinen.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

When London was calling

En ikinä haluaisi asua Lontoossa. Pidennetyn viikonlopun kohteeksi se on kuitenkin täydellinen.
Teimme sinne J:n kanssa juuri todella ihanan reissun.

Odotin matkaa ihan täpinöissäni enkä ainoastaan siksi, että perjantai-maanantai vapaasta muodostui mun koko kesäni ainoa kunnon loma. Sen lisäksi, että sää hyvin epäenglantilaisesti suosi meitä koko pitkän viikonlopun ajan, nautin siitä, että olimme J:n kanssa molemmin jo aikaisemmin käyneet Lontoossa, eikä meidän siksi tarvinnut täyttää päiviä jonottamalla must-nähtävyyksille vaan pystyimme vain nauttimaan kaupungista.

Majoituimme ihan Lontoon ytimessä, vain muutaman sadan metrin päässä Piccadilly Circukselta, St. James Parkin kupeessa. Kuljimme pienen puiston läpi moni kerroin suunnatessamme kaupungille - käytännössä siis metrolle. Lontoossa se on ehdottomasti paras tapa liikkua paikasta toiseen. Kannattaa kuitenkin heti ottaa käyttöön Oyster card. Se tulee reilusti yksittäisiä paperilippuja halvemmaksi. Me kiinnitimme tähän huomiota vasta kolmantena päivänä eikä siinä konkurssissa auttanut enää edes Oyster card. :D
Vaikka Lontoon symbolisimmat nähtävyydet olisi katsastanut useammankin kerran, oluen nauttiminen auringossa niitä ihaillen on aina yhtä mukavaa. Oma ehdoton suosikkini on Tower Bridge: sen jykevä siluetti Thamesin yllä uhkuu historian ylpeyttä ja 1800-luvun lopun kuninkaallista voimaa.
Tower Bridgen suunnittelun lähtökohtana käytetty Tower of London oli jäänyt meiltä molemmilta kiertämättä aiemmin Lontoossa vieraillessamme. Mua on aina suunnattomasti kiehtonut keskiajan Lontoon ja Netflix-maratonit The White Queenia sekä Tudorsia ovat nostaneet mun kiinnostukseni lähes hypen tasolle. Sarjojen innoittamana oon tutkinut Edvard IV aikaa ja lukenut paljon myös Henry VIII:n vaimoista sekä Elizabeth I:stä. Siksi oli vavisuttavaa nähdä esim. Traitors' Gate, jonka kautta Toweriin on saapunut vangittuna mm. Henry VIII:n toinen vaimo ja Elizabeth I:n äiti, kuningatar Anne Boleyn.
 
Lauantai-illan vietimme teatterin penkeissä. The Lion King -musikaali on pyörinyt Lontoossa ja maailmalla jo vuosia, mutta en vain ollut onnistunut sitä missään näkemään. Siitä huolimatta, että Leijona kuningas on mun ehdoton suosikkini Disneyn piirretyistä ja Elton Johnin sävellykset musta suorastaan legendaarisia. Siksi tiesin musiikin saavan mussa varmasti väristyksiä aikaan, mutten osannut odottaa niin upeaa puvustusta ja koreografiaa, joka matki onnistuneesti eläinten liikehdintää. Väliajalla selvisi, ettei J-rukka ollut koskaan nähnyt piirrettyä versiota ja oli sen vuoksi vähän ulapalla musikaalin tapahtumista. Latasin samana iltana Leijona kuninkaan Padiin ja asia korjattiin jo paluulennolla kotiin, kun 32-vuotias J sai kokea yhden Disneyn tunteisiinvetoavimmista klassikoista ensimmäisen kerran. ;D
Lontoossa ehdottomasti kokemisen arvoista ovat sen eri kaupunginosat. Sunnuntaina metroilimme Notting Hilliin päiväkävelylle. Kaduilla saattoi aistia niin sanotun vanhan rahan läsnäolon ja paikoittain jopa tuntea matkustavansa ajassa 1900-luvun alkuun. Puistonpenkillä rentoutumisen jälkeen suuntasimme iltapäiväteelle The Athenaeum-hotelliin. Skonssit kunnon kermalla ovat parasta mitä Englannissa tiedän.
Hurmaavan traditionaalinen afternoon tea kuuluu mulla kategoriaan "ei saa Suomessa" ja pidimme tätä koko viikonlopun ohjenuoranamme mahan kurniessa. Nautimme heti perjantaina uskomattoman lounaan Gordon Ramsayn ravintolassa Chelseassa. Kokemus ansaitsee ehdottomasti enemmän palstatilaa eli laitan kuvia ja hehkutusta tulemaan myöhemmin ihan omana postauksenaan. Kolmen Michelinin lisäksi poikkesimme opiskelukaverini suosituksesta nameille dim sumeille Ping pong -ketjun ravintolaan Southbankissa. J:n Lontoossa asuva serkku taas vei meidät syömään Polpo-nimiseen rentoon tapaspaikkaan Covent Gardenissa. Myös tämä kohde näytti ketjuuntuneen ympäri Lontoota kourallisen ravintolan voimin. Molempia voin lämpimästi suositella. Hintataso tosin yllätti mut ihan koko Lontoossa. En ollut osannut edes kuvitella miten kallis kaupunki se voi olla ja euron huono kurssi puntaan nähden teki vielä osaltaan hallaa kukkarolle.

Lontoossa on ihan liikaa nähtävää ja vaikka siellä kävisi miten usein, ei muutamassa päivässä ehdi kuin raapaista pintaan. Vaikka meillä J:n kanssa oli todella suloinen, rentouttava ja tavallaan hienostunut loma, Lontoo sopii kohteena ennemmin äitilleni ja mulle. Kenties kuulen taas keväällä kaupungin kutsuvan, sillä meillä on jo pitkään ollut suunnitelmissa tyttöjen reissu Lontoon monipuolisiin museoihin keskittyen. ;>

Yours sincerely, 
V + J

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Viivin bravuuri: kanataskut

Jokaisella kokilla on bravuurinsa. Sellainen muodostuu sekä ammattilaiselle, että harrastajalle.
Mun omani on Parman kinkkuun käärityt kanataskut sisällään pestoa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja mozzarellaa. Ne eivät kaipaa kaverikseen kuin hieman salaattia oman mauan mukaan.
Ja tietysti huikean balsamietikkakastikkeen.
Kanataskut balsamico-kastikkeella (4 annosta)

4 kanan rintafileetä
4 rkl pestoa
suikaloituja aurinkokuivattuja tomaatteja
mozzarellaa
8 viipaletta Parman kinkkua
2 dl ruokakermaa
1 rkl kanafondia
balsamietikkaa
soijaa
cocktailtikkuja

Viipaloi mozzarella ja nuiji rintafileet litteämmiksi. Levitä niiden pinnalle pestoa ja asettele keskelle aurinkokuivatut tomaattisuikaleet ja viipaloitu mozzarella. Kääri taskut kiinni ja sulje ne cocktailtikkujen avulla. Kääri ympärille Parman kinkkua. Ruskista taskuja jokapuolelta ja laita ne sitten 175 asteiseen uuniin noin tunnin ajaksi. Valmista balsamico-kastike sekoittamalla samalla pannulla muutama ruokalusikka balsamietikkaa ja kerma. Mausta kanafondilla ja soijalla. Kaada lisäksi mukaan uunissa taskuista irtoava paistoneste. Tarjoa taskut ja kastike esim. rucolasta, avokadosta ja granaattiomenasta valmistetun salaatin kanssa.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

1-2-3 Puhtaita makuja -brunssi

Söin tänään elämäni parhaimman brunssin. Teurastamon Kellohallin keittiössä häärivät Kaskiksen ja Goton pojat apunaan Köökin tytöt. Ei tällä tiimillä olisi voinutkaan epäonnistua. Kävi kuitenkin niin, että myös allekirjoittaneen kaikki odotukset tuli ylitettyä kerta haarukallisella.

Kesää piristävä Puhtaita makuja -tapahtuma saattoi yhteen Glorian Ruoka & Viini -lehden Suomen paras ravintola -yleisöäänestyksen  parhaimmiston. Viikonlopun aikana tarjoiltiin ravintoloiden yhteismenu kahden illallisen, yhden lounaan ja brunssin muodossa. Ja siis mistään mättöbuffastahan ei todellakaan ollut kyse, vaikka aika antaumuksella seisovasta pöydästä tulikin nautittua. Kaikki ruokalajit olivat kokeneet taidokkaan tuunauksen, mutta samalla säilyttäneet oman puhtaan makunsa. Tällä brunssilla mitään ei oltu kaadettu tarjolle suoraan paketista. Hintaa hitaalle sunnuntaiaterialle muodostui 45 euroa. Joku saattaisi pitää sitä suolaisena, mutta itse tulin siihen tulokseen, että fine diningin santsaaminen buffetista on rahallisen panostuksen arvoista. ;]
Hendrick's gin mehujää
Tunnelma sekä salissa, että ulkona terassilla oli lämmin. Aurinkoa kiilaavat pilvetkään eivät saaneet ihmisten hymyjä hyytymään. Lasien hilpeä kilinä ja puheen taukoamaton sorina tekivät omankin mielen kevyen kesäiseksi. Olin kyllä aikaisemmin käynyt Teurastamon alueella, mutta en ollut piipahtanut Kellohalliin. Kuplivan äärellä olin iloisen hämmentynyt siitä, että Helsingistä löytyy niin mahtava tila myös muiden käyttöön.

Lopputulos sunnuntaista: kyllä hyvä ruoka vain voikin olla hyvää.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Lauantaibrunssi Töölön italialaisessa: Trattoria Sogno

Lämmin kesälauantai suorastaan huusi raikasta brunssia. Ystäväni kanssa löysimme sellaisen Töölöstä, Trattoria Sognon terassilta. 

Konsepti on hieman muuttunut siitä, kun viimeksi kävin Töölöntorin kulmilla. Silloin brunssi koostui valinnaisesta, pöytiin tarjoillusta juusto- tai leikkelevaihtoehdosta tapaksineen ja kylkeen tilattavista lisukkeista + jälkkäristä. Uudistettuun brunssiin sen sijaan kuuluu seisova antipastopöytä, kasvis-, kala- tai lihalautanen sekä päivän jälkiruoka 25 euron hintaan. 

Trattoria Sognon tarjonta on ollut aina hyvin lähellä autenttista italialaista ja samaa tyyliä edustaa myös ravintolan brunssi. Paikka viihtyisällä terassilla antoi lisäksi oman aurinkoisen mausteensa lautaselle. Brunssi on tarjolla kuitenkin vain lauantaisin klo 11-14.