sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Raakasuklaa Workshop

Keskiviikkoiltana oli aika yhdessä lunastaa mun joululahjani eli raakasuklaan teon saloihin johdattava kurssi. Järjestänä toimi GreenStreet.fi tiloissaan Kalliossa. Olin kerran aiemmin kotona kokeillut tehdä suklaata CocoVin valmispaketilla ja saanut aikaan ihan onnistuneita ja maukkaita paloja. Sen verran kyllä sävelsin silloin pakkauksen ohi, että laitoin suklaaseen gojimarjojen lisäksi myös rouhittua pistaasia. Kombo oli hyvä, mutta paketin mukana tulleet muotit vain tosi isoja ja palat hankalia irrottaa niistä. Lyhyen taustoituksen jälkeen silikoniset jääpalamuotit on ainakin keskustelupalstojen perusteella todettu toimiviksi raakasuklaan valmistuksessa. 

Workshopissa teimme suklaan ihan alusta asti itse: raastoimme kaakaovoin, mittasimme jauhot mielestämme sopivassa suhteessa, makeutimme oman mieltymyksen mukaan ja käytimme lisänä Cashew- ja maapähkinöitä sekä inkamarjoja. Vaihtoehdot suklaaseen sekoitettavista lisukkeista taitavat kuitenkin olla lähes rajattomat: marjoja, hedelmiä, pähkinöitä, chiliä, yrttejä (basilika, minttu, sitruunamelissa..) piparminttuöljyä, vaniljaa..
Raastamisen ja maistelun vaivan palkitsi lopulta todella hyvä suklaa – ihan eri luokkaa, mitä valmispaketista tehty neitsytkokeiluni oli! Ensikertalaiselle paketti on musta kuitenkin hyvä vaihtoehto, ellei itseni tavoin ole heti varma onko raakasuklaa oma juttu: paketti antaa peruskäsityksen raakasuklaan tekemisestä ja on edullisempi vaihtoehto, kuin ostaa kaikki jauheet erikseen ja sitten todeta, ettei pidäkään koko hommasta. Mä kuitenkin innostuin nyt niin, että ostin kotiin koko setin. Kokonaisuutena mä kuvailisin raakasuklaan tekemisen vaivaa kolmella sanalla: yksinkertaista, hyvää ja terveellistä! :] Meillä ainakin loppuu valmiin mintturaakasuklaan ostaminen kaupasta NYT ja alan tehdä sitä itse. 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti