maanantai 23. helmikuuta 2015

Viivin vauhtiin

Mark Twain on sanonut, että ”the secret of getting ahead is getting started.” Mutta aloittaminen ja alkuun pääseminen on aina vaikeaa, vaikka kuinka palaisi halusta toteuttaa ajatuksensa. Yritän nyt kuitenkin aloittaa kirjoittamaan taas pitkän tauon jälkeen ja sitä varten tämä blogikin kokee uudelleensyntymisen. 

Kirjoittaminen on aina ollut mun juttuni. En ole koskaan ollut esim. kummoinenkaan piirtäjä tai muutoin kätevä käsistäni, mutta sanoja olen osannut käyttää terävästi. Hassua kuitenkin, että kirjoitusinnosta huolimatta en ole milloinkaan ollut ”Dear Diary” -tyyppinen kirjoittaja. Mulla on kontollani vuosien varrella aloitettuja ja parin päivän päästä lopetettuja päiväkirjoja varmaan kymmeniä. Yritin tällekin samaiselle alustalle jo vuonna 2010 aloittaa ensimmäistä blogiani nimellä ”Tyyssija”, jota kaavailin silloisten aika radikaalienkin ajatusteni satamaksi. Bloggaustrendi oli niihin aikoihin vasta aluillaan enkä halunnut profiloitua valtavirran teemojen mukaan kirjoittamaan muodista, sisustuksesta tai ruuasta, vaan tahdoin keskittyä omien päätelmieni jäsentelyyn ja mielipiteiden julkaisemiseen. Homma ei kuitenkaan ottanut tulta ja kriittinen pureutumiseni ajankohtaisiin aiheisiin jatkui Internetin ulkopuolella.

Tällä kertaa en halua rajoittaa itseäni määrittämällä liikaa aiheita, joita blogissani käsittelen. Tahdon jakaa täällä paloja mun ja avopuolisoni arjesta: keittiön tapahtumista, kodin ilmeen muutoksista, päiviin keksityistä täytteistä, riennoista ja reissuista. Valokuvausinto alkoi päihittää kirjoittamista pahimpien teinivuosieni hellitettyä, mutta en ole kehittynyt teknisesti kovin kummoiseksi kuvaajaksi – silmää löytyy enemmän, kuin taitoa. Aseina matkassa on kuitenkin Nikon D40 ja iPhone 5c ja teen parhaani napatakseni nillä sneak peakeja meidän elämänmenostamme.

Mulla on ylitsevuotavan intohimoinen suhtautuminen ruokaan eli odotettavissa on reseptejä ja toivottavasti enemmän onnistuneita, kuin epäonnistuneita kokeiluja ja ravintolakokemuksia. Muoti ei sinällään kuulu top 5 kiinnostuksenkohteisiini, vaikka Louis aina käsipuolessa keikkuukin, mutta postauksia sisustuspuolelta kirjoitan varmasti: muutimme poikaystäväni kanssa ennen joulua upeaan uuteen asuntoon Lauttasaaressa ja keksin koko ajan uusia yksityiskohtia 68 neliömme sisustukseen.

Tervetuloa mukaan - katsotaan mitä tästä tulee! ;]

0 kommenttia:

Lähetä kommentti